Gadgetissa oli virhe

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kevätsiivoa tai siivottomuutta

Varsinaista elämäni kevättä on tullut näköjään taas pidettyä. Ei sanaakaan ole saanut raavittua paperille, mutta ehkä nyt taas tämän elämäni kevään aikana jotain suurempaa alkaa syntymään.

Kevättalvi ja oikeastaan aika lailla koko kevät on mennyt valehtelematta vähän kuin olisi haaleassa vedessä ollut uitettuna. Paljon on ollut töitä, treenejä ja kotihommia. Ja asioita, jotka ovat omalla tavallaan aiheuttaneet sen, että on vain tuntunut siltä, ettei ole mitään sanottavaa, ei mitään uutta kerrottavaa. Vaikka olisihan niitä asioita ollut.

Tein äskettäin päätöksen erota parisuhteestani. Päätökseen vaikutti suurimmalta osalta se, että havahduin siihen, ettei parisuhteen, jossa kummallakaan ole hyvä olla, ole tarkoitettu kestävän koko loppuelämää. On jollain tavalla helpottavaa ymmärtää se, että jonkun ihmisen kanssa kuljetaan jonkin matkaa, siitä otetaan taas jotain opiksi ja jatketaan matkaa. Se, miten paljon olen tehnyt töitä sen eteen, että oppisin tulemaan toimeen itseni kanssa, sitä ei halua hukata parisuhteessa, jossa ei ehkä sille omalle kasvulle anneta tilaa. Tai sitten ehkä ymmärtää sen, että itseään on kunnioitettava ihan yhtälailla kuin sitä parisuhteen toista osapuolta. Jos parisuhde on tuhoisa, silloin on turha valuttaa elämää hukkaan. Näin se vain menee. Silloin on hyvä lajitella tavarat eri hyllyihin ja jättää omat tavarat hetkeksi paikoilleen. Vähän on tietenkin tyhjää hetken aikaa, mutta asiat järjestyvät.



Kun miettii sitä, miten asiaa pähkäili itsensä kanssa, pyöritteli ja veivasi, joka taas omalla tavallaan lisäsi sitä omaan pahaa oloa, oli oravanpyörä valmis. Asioiden työstäminen tunne- ja järkitasolla on valtavan työlästä ja välillä vain tuntui, ettei pysty yhtään enempään. Sitä epätoivoisesti asetti itselleen erilaisia deadlinejä, joista yksikään ei sitten pitänyt. Kurjaa hommaa.

En silti koe epäonnistuneeni. Uskon edelleen siihen, että kohtalolla on jotain minua varten. Jotain, joka vain ehkä antaa odottaa itseään. Uskon edelleen siihen rehelliseen parisuhteeseen, jossa kumppaniin luotetaan, jossa annetaan tilaa toiselle kasvaa omana itsenään ja tilaa myös kasvaa yhdessä. Voi olla, että katselen tätä maailmaa edelleen niiden ruusunpunaisten lasien läpi, mutta toivon, että se joskus toteutuu. Sitten kun on sen aika.

Mietin muutamaan otteeseen sitä, mitä minä pelkäsin eniten eropäätöstä tehdessäni? Omaa heikkouttani, omia tarpeitani vai mitä. Kuvittelin, että kovuus voisi olla hyvä ase näiden peittoamiseen, olisin ehkä suojassa loukkauksilta ja ulkopuolisten puheilta. Ketun villat. Ei se niin mene. Kun uskaltaa tunnustaa omat heikkoutensa ja puutteensa, silloin on vahvoilla.
Opin myös sen, että välillä on hyvä olla yksin. Olen ottanut tavakseni kiivetä koiran kanssa läheiselle kalliolle. En tiedä, mikä siinä paikassa on, mutta se rauha, jonka sieltä saan on käsittämätön. On hyvä laittaa vain silmät kiinni ja antaa ajatusten olla. Olla hetki tekemättä yhtään mitään, se on aika paljon minulta.




Mutta muuten menee sitten ihan kivasti. Treenit kulkevat ja päätin sitoutua vielä pitkäksi aikaa All Out valmennukseen. Se sopii minulle. Pidän siitä, että treenit ovat vaihtelevia ja raskaita. Välillä levätään ja harvoin tankataan. Arvostan myös sitä, että joku kertoo minulle, kuinka paljon minun on hyvä syödä, jotta kehittyisin.  Vajaan kolmen kuukauden aikana sain hyviä tuloksia aikaiseksi, mutta eniten arvostan sitä, että vihdoin ymmärrän sen, että tätäkään kroppaa ei vuodessa eikä kahdessa kasvatettu valtavan painolastin kantajaksi. Nyt olen oppinut olemaan armoillinen vartalolleni ja teen asioita niin, että tiedän tuloksia tulevan pitkällä tähtäimellä. Koska mikä helkutin kiire tässä onkaan. Aikaa on, kun sitä aikaa vain antaa.

Noin, siinähän sitä taas hetkeksi aikaa. Tämä viikko töitä, sitten viikon loma, kaksi töitä ja sitten lisää lomaa. Ja lisää elämää. Rakkautta.




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lomaa ja motivaatiota

Loma. Harvinaista herkkua. Maltoin pitää pari päivää lomaa. Muutama päivä ilman työpuhelinta, ilman sähköposteja, ilman yhtään mitään työhön liittyvää. Ensimmäinen päivä oli hankala, koska olen ollut aina tavoitettavissa, mutta se hetki, kun ymmärrät, että itselle pitää ottaa aikaa jaksaekseen, se ei ole keneltäkään pois. Vaikka olen hyvä, en ole korvaamaton :) Huomaan, että firma on vielä pystyssä, vaikken ole puuttunut asioihin, se on hyvä se.

Parin päivän aikana tein asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja tein ne ilman häiriötekijöitä. Mieli on nyt rentoutunut ja se työpuhelin on vieläkin pois päältä, saa olla vielä tämän päivän.
Pari päivää ilman alituista blingaamista ja haukkana sähköpostien tutkimista tekee hyvää. Ei tarvitse lähteä pitkälle, päästäkseen pois.



Motivaatio. Kävin eilen pienen testin läpi itseni kanssa. Ryhmätreenit pääosin puolet nuorempien kanssa. Pelotti ja vähän jännittikin. Olen ollut aina vähän huono lähtemään yksin mihinkään, mutta tämä oli tilaisuus, jota en halunnut jättää käyttämättä. Halusin nähdä, mihin ne omat rahkeet riittävät liikkumisen ja jaksamisen osalta ja voin sanoa, kannatti lähteä. Se tunne, kun huomaat jaksavasi ihan samalla tavalla kuin muut, joissain asioissa vielä ehkä enemmänkin kuin mitä edes itse olit ajatellut. Se fiilis antaa lisää motivaatiota, lisää intoa tavoitella sitä omaa maalia. Usko omaan tekemiseen vahvistuu päivä päivältä. Vaikka osa asioista tapahtuu hitaasti, ne silti tapahtuvat. Uskon vahvasti siihen, että ne tavoitteet, jotka olen itselleni asettanut, ne tulevat tapahtumaan. Koska ne ovat päämääräni ja tahtia tiivistetään nyt parin viikon päästä. Minä pystyn siihen. Koska minä haluan.



Meni monia monia vuosia siihen, että onnistuin "pilaamaan" vartaloni, ajamaan yleiskuntoni täysin nollaan. Nyt menee vuosia rakentaa sitä kaikkea uudestaan. Olen jo voiton puolella, mutta tehtävää on vielä ja oma onneni on se, että se tekeminen on minulle mieleistä.
Ainoa negatiivinen asia tässä on edelleen ulkopuolisten ymmärtämättömyys asioista. En laihduta, en ole nälkäkuurilla vaan syön edelleen paremmin kuin aikoihin. Syön puhdasta ruokaa, maistuvaa ruokaa ja voin hyvin. En kieltäydy mistään, teen vain oikeita valintoja. En halua pahoittaa kenenkään mieltä sillä, että kieltäydyn joistain asioista, mutta teen sen vain siitä syystä, että esim. levyllinen suklaata ei kuulu ruokavaliooni tai vaikka on laskiainen, se kermapulla ei ole tänään ajankohtainen. Mielitekoja on välillä, mutta koska tiedän, minkälainen olotila siitä seuraa, jätän sen epäterveellisen valinnan tekemättä. Toki herkuttelen välillä, välillä vedetään varsinaiset överit ruuan suhteen, mutta se kaikki on tavoittellista toimintaa. Se on minun tapani toimia ja koska se sopii minulle, pidättäydyn siinä. Niin helppoa, itselleni ainakin.
Omat tavoitteeni rasvanpolttoon ja lihasten kasvuun ovat hyvissä käsissä. Saan tukea ja hyviä vinkkejä asioiden tekemiseen, ammattilaisilta. Uskon niihin, koska ne toimivat myös omalla kohdallani.
Jokaisella meillä on omat kotkotuksemme, pidetään niistä kiinni. Ei arvostella toisia heidän omista valinnoistaan vaan koetetaan sopeutua ja antaa tilaa. Kannustetaan eikä kritisoida niitä jatkuvasti. Jos joku voi huonosti, autetaan. Mutta jos joku on tyytyväinen, nauttii ja saa iloa omista valinnoistaan, ei löydä häntä maanrakoon eikä varsinkaan neuvota asioissa, joista ei ole sellaista omakohtaista kokemusta edes. Jooko? Ei ole vaikeaa, eihän.

Lähde pulkkamäkeen! Hieno ilma ja hyvät fiilikset. Nähdään salilla.








lauantai 1. lokakuuta 2016

Tehtävänimikkeenä oma aika

Aika lentää, minä sen mukana. Kovin on ollut taas hiljaista tällä sivustolla, mutta onneksi ei ole syytä pyydellä sitä edes anteeksi, oma aika, omat tehtävät ja vihdoin tarpeeksi vahvuutta tehdä vain niitä asioita, jotka koen joko itselleni tai läheisilleni tärkeiksi.  Pakko ei ole tehdä mitään erityistä, pakko ei ole suorittaa ja olla suuna päänä joka paikassa. Sen oppiminen on ollut todella arvokasta.

Huomasin itse, että kun vähän löysään sitä aktiivisuus"taakkaa" itseltäni, asiat tuntuvat huomattavasti mielekkäämmiltä. Relaamisen myötä olen oppinut jopa aamuisin nukkumaan, välillä tuntuu pistoksena sydämessä, että ehkä nukun vähän turhankin pitkään, mutta se ei onneksi pidä paikkaansa. Asiat hoituvat, vaikka herään vasta kasilta, työaamuina tosin on noustava aiemmin.



Syksyn alku oli jostain syystä alakuloinen. Positiivisten asioiden havainnointi oli välillä työlästä, mutta aina niitä löytyi. Oli vähän pelottavaa huomata, että asiat, jotka ennen aiheuttuivat hurraa huutoja, olivat nyt ihan tavanomaisia. Arki oli tavanomaista. Mutta hyvää arkea. Eihän jokaisena päivänä ole tarkoitus nähdä ilotulitteita, tanssia rivitansseja ystävien kanssa tai istua kynttiläillallisella. Arki on parhautta rutiineineen. Parasta arjessa on tänä syksynä ollut lento kuumailmapallolla. Se tuli jotenkin hyvään hetkeen. Asiat saivat oikeanlaisensa mittasuhteet hiljaa lipuessamme pallolla. Jäi kaipuu, että ehkä vielä jonain päivänä pääsen ihan yksin itseni kanssa tämän kokemaan. Nauttimaan siitä hiljaisuudesta ja tunteesta, jota palloilu sai aikaseksi. Hetkiä, jolloin aika pysähtyy.




Havahduin myös tajuamaan sen tosisasian, että muutaman kuukauden päästä sentterin palvelusaika on ohi. Arki, tuo ihanuus odottaa sitten häntäkin. Suunnitelmia ja tavotteita löytyy, se on hyvä. Yhden virstanpylvään saavutettua on aika miettiä seuraavaa. Mutta nuorena on ihana elää ja tavoitella.
Esikoinen pääsee muuttamaan isompaan asuntoon kuukauden päästä, sekin on hienoa. Työmatkat helpottuvat ja palvelut ovat lähempänä. Asioita, joita itsekin arvostan. Eikä yhtään miinuksena ole se tosisasia, että asunto on huomattavasti lähempänä meidän kotiamme. Lenkkiseuraa on taatusti luvassa.
Kuopuksen opiskelu etenee mallikkaasti. Ihailtavan positiivista palautetta on tullut, joten kaikki kunnossa pilttienkin kohdalla.

Ehkä suurin muutos myös tässä syksyssä on ollut tietynlainen irtaantuminen. Irti päästäminen menneestä. Se on ollut vaativa projekti, aiheuttanut aika lailla kipuilua, mutta jostain syystä ajattelin, että on ehkä helpompi jatkaa eteenpäin näin. On kuitenkin asioita, joihin on tottunut vuosien saatossa, asioita joita kaipaa ja asioita, joista ei välttämättä halua vielä päästää irti. Mutta yritin järkeillä sen niin, että kehittyäkseen, on asioita vain tapahtuduttava. Ei sillä, että asiat olisivat taakkana tai esteenä, ei mitään sellaista. Tämä on niin hankala asia selitettäväksi, etten sitä edes osaa tässä vielä tehdä. En tiedä.

Kävin  6 viikon dieetin läpi, minä, joka aina olen vannonut sen nimeen, etteivät mitkään dieetit ole ratkaisu painonhallintaan. Eivät ne olekaan, mutta ne puoltavat paikkaansa. Itselläni useamman kymmenen kilon pudotuksen jälkeen alkoi tulemaan jo välillä tuskainen olo viimeisten kilojen kanssa. Tuntui, että vaikka mitä teet, homma ei etene. Otin dieetin siis mielenkiinnosta ja senkin vuoksi, että halusin kokeilla, miten suuri vaikutus sillä ruokavaliolla ihan oikeasti on. Mielestäni olen tähän asti syönyt ihan kunnolla ja terveellisesti, mutta en sitten ilmeisesti ollutkaan.
Tarkasti laaditut ohjeet, ateriavälit ja proteiinin runsas lisääminen saivat kyllä asioita aikaan. Painoa ei tippunut kuin vajaa 5 kiloa, mutta senttejä lähti mukavasti, olosta tuli energisempi ja "raikkaampi". Huomasin myös sen, että oma pää tekee jännästi valintoja tämän dieetin ansiosta. Esimerkiksi alkoholi jäi kokonaan, vaikka tilaisuuksia ja tapahtumia oli, joihin sen käyttö on ennen oleellisesti "kuulunut". En tietoisesti ole tehnyt sen suhteen mitään päätöstä, en kieltäydy, jos tilanne siltä tuntuu, mutta en myöskään koe mitään tarvetta sille nyt. Valintoja, joita voi soveltaa mukavasti.
Päätin nyt vielä ainakin osittain pysyä ruodussa, koska tuntuu hyvälle.



No lyhyestä virsi taas kaunis. Nyt on hyvä. Turha pingottaminen on jäänyt, oman ajan hallitseminen ja järjestäminen sen mukaan, mikä on mielekästä on onnistunut hyvin. Ajattelin tänään ottaa päiväunet, koska on vapaapäivä ja se voisi taas tehdä hyvää. Ja koska ei ole kiire mihinkään. Salille ehkä, tosin tämä viikko piti olla täysin lepoviikko, mutta vähän voisi käydä korvienväliä taas putsaamassa.

Katso muuten pihalle, mitkä ihanat värit! Nautitaan.




sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kippis elämälle, kippis kesälle

Terve. Hengissä ollaan, vaikkei mitään ole kuulunutkaan. Itseasiassa aloin eilen jo miettimään ja murehtimaan sitä, etten ole saanut mitään raapustettua paperille ja alkoi pieni stressi puskemaan, mutta turha yrittää, jos se ei vain luonnistu.
Tänään sitten koin sen ahaa elämyksen ystävän tilapäivityksestä. Onhan noita asioita taas tapahtunut ja paljon on tullut mietittyä asioita.

Ystävän päivityksessä pohdittiin sitä, miten miehen tie käy naisen sydämeen. Miehen pumppuunhan pääsee kuulemma erinomaisilla kokkaustaidoilla, mutta miten nainen valloitetaan. Jäin itse miettimään sitä, mitä itse kumppaniltani odottaisin? Miten minut hurmattaisiin. No, tietenkin nämä perinteiset huomioon ottamiset, arvostukset jne. Mutta kaikkihan sitä tekevät. Kyllä, kaikki yrittävät parhaansa, mutta kun se alkuhuuma on saavutettu, arki palaa. En itse näe mahdollisuuksia suhteelle, jossa kahdella ihmisellä on täysin erilaiset intressit.
Jotenkin aina välillä tulee sellainen kova tarve olla toisen lähellä, olla rakastettu ja kiva tyttöystävä, mutta eihän mikään kukko käskemällä laula.

Kevät ja kesä on ollut tosi aktiivista aikaa. Työasioissa on ollut tuttua positiivistä ruuhkaa ja ennen lomaa ihan mahdotonta höyryämistä, että ehtii kaiken tekemään kuntoon. Mutta asiat kääntyvät aina hyvästi, aina.

Vielä olisi viikko lomaa jäljellä. Siis tästä lomasatsista. Loppuja ajattelin pitää sitten kesän lopulla, jaksaa sitten taas talven puurtaa oikealla otteella.

Sentterillä menee edelleen hyvin omassa duunissaan, alikersantti Lokkinen. Ihana huomata, että se motivaatio, jota alussakin oli, on säilynyt, ellei jopa lisääntynyt.
Kuopus pääsi haluamaansa jatko-opiskelupaikkaan, itseasiassa olisi päässyt jokaiseen hakemaansa paikkaan pisteiden perusteella. Hyvä näin.
Tyttärellä ensimmäistä kertaa täysi kesäloma. Ai että hän on sen niin ansainnut.

Kuntoiluprojekti jatkuu tuttuun tapaan. Salia, rapputreeniä ja välillä hammasten kiristystä. Mutta kun on tavoitteita, niihin päästään. Vieläkään en jaksa odottaa omia 50-vuotispäiviä. Tulet yllättymään.



Huomenna hiuskarvojen rapsuttajalle. Mulla on taas tukkakriisi. Jotain uutta, jotain mageeta, jotain siistiä. Kiitos.

Espoon Leppävaarassa kaikki siis melkein mallillaan. On asioita, joiden toivoo muuttuvan, mutta ne eivät muutu, ellei itse niitä muuta. Aletaanhan hommiin. Kippis elämälle, kippis rakkaudelle ja kippikset kesälle.


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kaikki hyvin

Vähän aikaa on vierähtänyt taas edellisestä vierailusta täällä. En mitenkään haluaisi syyttää mitään tai ketään, mutta oikeasti on ollut niin paljon tekemistä. Hyvää tekemistä onneksi. Töitä on ollut kiitettävästi ja ihanan positiivisella ruuhka-asenteella.  Eli jos lyhyesti kerron, elämä on ollut työntäytteistä arkea ja illat kotitöitä sekä salia. Eli oikeastaan kaikki on niinkuin ennenkin. Mutta ei kuitenkaan samalla tavalla.

Arki on löytänyt uomansa tässä pienessä kahden hengen taloudessa. Välillä huomaan pientä murkkuikäisen kiukuttelua huushollissa, mutta edelleen voin sanoa, että olen päässyt helpolla lasteni kanssa. Ovia ei ole paukuteltu karmeiltaan, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Hyvin ollaan onnistuttu nuorimmaisen kanssa tämä arki luovimaan. Kotityöt jaetaan mukavasti ja koiran lenkitysvuorotkin menevät niin nätisti.

Töissä on ollut kivoja juttuja. Isoimpana ehkä formula. Ai itku miten upea peli. Kävimme viikolla katsomassa Alastarolla ajotilaisuutta ja tunnustan, vähän valui vedet silmistä. Niin mahtavat äänet, niin voimakas olemus ja ne fiilikset, joita ajajien silmistä ja olemuksesta aistii, ei niitä pysty edes kuvailemaan. Olen nyt kohdannut jotain, jota vielä haluan testata.
Viikonloppuna tuo mielitiettyni oli esillä Sellossa ja jotenkin tuntui hyvälle olla paikalla. Siinä on jotain niin kiehtovaa.





Kuntoilu etenee suunnitellusti ja säännöllisesti. Elämäntavaksihan se on tullut ja hyvä näin. Huomaan itseni ärtyvän, jos pakosta tulee muutaman päivän tauko salitreeneihin. Pinna alkaa kummasti kiristymään, eikä sitä helpota muu kuin kunnon treeni.
Tänään oli sitten taas se aika vuodesta, että työpilttien kanssa oli Naisten kympin vuoro. Vähän jalat hapottaa nyt illalla, mutta sekään ei haittaa. Jännä ajatella, että muutama vuosi sitten en olisi jaksanut edes muutamaa kilometriä kävellä, nyt temmotaan kymppiä jo ihan kevyesti. Ja se, että tavoitteet ovat vielä korkeammalla, se tuntuu hyvälle.




Tänään mä olen suunnattoman täynnä rakkautta. Musta oli kiva hölkötellä sitä kympin lenkkiä oma tytär mukana. Musta oli kiva tulla kotiin, kun sentterikin oli tullut käymään kotonansa viikonloppulomansa päätteeksi. Eniten kuitenkin ilahdutti huomata se, että näiden kahden poikani välit ovat ihan mielettömän hyvät. Jotenkin armeija on tehnyt niin hyvää, molemmille. On ihan mielettömän hienoa katsella, kun isompi kertoo asioita armeijasta ja nuorempi kuuntelee todella kiinnostuneena ja uteliaana. Ja eniten mä tykkään siitä, että alokas kertoo näitä asioita niin positiivisella asenteella. Se varmasti helpottaa sitä epätietoisuutta, joka nuoremmalla ehkä vielä armeijasta ja sinne menosta on.
Ja tänään sitten taas pitkästä aikaa vähän itketti kun sälli lähtiessään halasi. Ei voi ihmisellä isompaa onnea olla, kuin hienot lapset.

Alkuviikosta pidän muutaman päivän lomaa. Nyt huomaan, että on se hetki, että tarvitsen omaa aikaa rauhoittumiselle ja mietiskelylle. Tunnustan, että itselleni on ollut aika vaikeaa antaa aikaa, suorittaminen ja vouhottaminen on niin syvällä itsessäni. Mutta nyt meinaan vain olla. Työpuhelin on laitettu kiinni jo perjantaina, samoin sähköposteissa on lomaviesti. Mietin, että ehkä huomenna olisi se päivä, että tempaisisin biksut päälle ja lötköttelisin muutaman hetken maauimalan nurtsilla. Takaisin tullessa voisi pysähtyä kahvilla ja katsella ihmisiä. Ja syödä ehkä jäätelön. Ja laittaa mekon päälle. Huulipunaa. Ja mietiskellä. Hymyillä ohikulkijoille. Nauttia ja rakastaa. Sitä minä ensimmäiseltä lomapäivältäni odotan.
Elämä on, kokeilemisen ja elämisen arvoista.






maanantai 28. maaliskuuta 2016

On siis kevät

Voisiko ihminen olla yhtään onnellisempi? Kaikkea ihanaa ollut taas elämässä ja jotenkin tämänpäiväinen auringonpaiste ja lämpö sai minut taas niin hereille, niin hereille että.

Pitkänä perjantaina juhlittiin keskimmäisen 20-vuotis synttäreitä, pienimuotoisesti kylläkin, mutta kuitenkin. Oma vanheneminen samana päivänä ei enää tunnu pahalta. Päivä päivältä huomaan olevani niin paljon reippaampi ja parempivointinen kuin vaikkapa vielä kymmenen vuotta sitten. Edes poikasen lähettämä viesti synttäriyönä ei saanut aikaiseksi muuta kuin hymyä; "onnea vanhus, sä niin meet vanhainkotiin tänään."
Tuntuu niin jännälle se, että sentterikin on oikeasti jo 20-vuotias aikuinen. Jotenkin hän on niin kasvanut viime vuosina, tullut niin ihanaksi aikuiseksi. Ja nyt vielä se, että armeijan käynti tekee asioista vähän uudenlaisia, ainakin minulle, onhan tämä ensimmäinen kerta kun lapsistani joku sitä porskuttaa läpi.

Perjantaina kävin myös hakemassa uutta leimaa käteen. Kuva on vielä kesken, mutta jo nyt se on niin suunnattoman kaunis ja rakas. Kuvassa yhdistyy tärkeät asiat ja hetket. Vihreys elämän voimana, lehdet kuvastamassa uutta ja vanhaa, auringon säteet antamassa voimaa. Loppu selviää sitten myöhemmin.



Kuopuksen uravalintaa on mietitty ja hakupaperit laitettu sisään peruskoulun jälkeistä tulevaisuutta suunnitellen. Isoja asioita kuitenkin niin pienille ihmisille ja vähän sitä ihmettelee vielä, miten on itsekään osannut 15-vuoden iässä miettiä mitä elämässään haluaa työkseen tehdä. Mutta onneksi vaihtoehtoja on paljon, eikä mikään ole kiveen hakattua nykyaikana. Aina on mahdollista vaihtaa, aina on mahdollista lukea enemmän, mutta pääasia, että nuoret itse miettivät asioita ja innostuneina lähtevät taas jatko-opintoihin.

Esikoinen aloitti kuvausharrastuksen, pitkäaikaisen haaveensa. Raukka ei taida vielä tietää, mihin leikkiin ryhtyy, äiti voi haluta paljonkin kuvaushetkiä.

Kropparemontti etenee suunnitellusti. Edelleen pidän tavoitteena sitä, että 4:n vuoden päästä omilla 50-vuotispäivilläni olen niin tikissä ja niin hyväkuntoinen kuin olla ja saattaa. Huomenna on pitkästä aikaa kehonkoostumusmittaus ja mielenkiinnolla odottelen tuloksia. Töitä on vielä tehtävänä, mutta koska se on minulle mielekästä työtä, teen sitä mielelläni.



Elämä makaa mallillaan. Päivä päivältä olen onnellisempi. Välillä ihan hirvittää tämä hyväntuulisuus.  Tuntuu, että olen nyt niin valmis vastaanottamaan sen, mitä elämällä on annettavanaan. Oma naiseus, oma hyvinvointi, hymy ja positiivisuus ovat kaikki niin pinnalla nyt. Ja on mukava miettiä, että päivä päivältä olemme lähempänä lämpöä, lähempänä sitä oikeaa kevättä ja kesää. Elämäni kevättä ja kesää. Täynnä rakkautta ja hyvää mieltä. Tuu säkin sinne!! 

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kevättä ja elämän nälkää

Nyt viimeistään on tunne, että olen hereillä. Tämän päiväinen auringonpaiste sai kyllä mielen taas niin virkeäksi ja lisäsi taas kesän odottelua entisestään. Vaikka odottelin viime kesää hullun raivolla, tätä tulevaa kesää odotan nyt vielä enemmän. Mutta ennen sen tuloa, nautitaan tästä keväästä.

Kotona ovat asiat hyvin. Olemme totutelleet nuorimmaisen kanssa asumista ja olemista kahdestaan ja hyvin meillä on mennyt. Kotityöt eivät ole aiheuttaneet sen suurempaa keskutelua, vaikka nyt on yksi vähemmän niitä meidän kanssamme jakamassa. Ja välillä tuntuu jännältä, niinkuin tänäänkin se, että on lauantai-ilta ja sohvalla napottaa vain kaksi ihmistä. Ja välillä on hiljaista. Mutta mukavaa on se, että poismuuttaneet tulevat taas huomenna käymään. Mulla oli kyllä vähän omaa lehmää tässä ojassa, huomenna nimittäin vaihtuu taas huonejärjestys, joten apukädet ovat tervetulleita. Ja toisaalta, kyllä pilttienkin varmaan tekee mieli välillä tulla taas äidin lihapatojen äärelle.

Jotenkin musta tuntuu että tänään onnellisempi kuin aikoihin. Tai ehkä se johtuu siitä, että tänään on ollut oikeasti aikaa nauttia. Ei ole työkiireitä, ruokakin oli valmiina eikä tarvinnut hösöttää sen kummennin mihinkään. Paitsi tietenkin salille.  Pari viikkoa meni vähän himmaillen yläselässä olleen tulehduksen takia, enkä vieläkään uskalla ihan samaa ohjelmaa vetää kuin aiemmin, mutta kuitenkin se liike on paras lääke. Tulehdusta hoidetaan kortisonilla ja nyt odotellaan kutsua reumatologin luokse. Mutta kun mietin sitä, että jos vaikkapa reumadiagnoosi tulisi, se ei tapa. Se varmaan jossain vaiheessa rajoittaa joitain asioita, mutta uskon, että pystyn itse vaikuttamaan paljonkin siihen, miten sairaus etenisi. Nyt on siis entistä tärkeämpää pitää itsestäni huolta. Ja sitähän minä teen, joka päivä. Ja totuttelu keski-iän tuomiin muutoksiin on jo aloitettu. Moniteholasit saapuivat muutama viikko sitten ja kyllähän maailma näytti taas niin paljon kirkkaammalta. Totutteluahan lasien käyttö vaati, mutta ei siinä montaa päivää mennyt. Yhtenä päivänä jopa unohdin ne vahingossa kotiin ja koko päivän oli hieman alaston olo. Ne kuuluvat nyt mulle.



Elämän nälkä. Se on tänään soinut korvamatona lähes koko päivän. Tuntuu välillä, että on niin kiire elää. Vaikkei oikeasti kiire ole mihinkään. Kiire on vain mielentila. Nyt on eri tavalla aikaa ja taitoa nauttia asioista, hämmästellä ja kokea. Jotenkin niin erilaista taas tänä keväänä. Mä oikein odotan taas niitä päiviä, että voi tempaista mekon päälle, korkkarit jalkaan ja punata huulet. Nauttia aikuisen naisen elämästä ja auringosta. Sitä mä odotan. Ai että. Ja sitä tietenkin, että ihmiset hymyilevät, ihmiset kapuavat pois talvipesistään ja kaikki näyttää niin paljon valoisammalle. Kaikki näyttää melkein rakkaudelle. Ja rakkautta on sekin, että aamulla pääsee vielä hiihtämään. Tänään koiran kanssa lenkkeillessä huomasin latujen olevan vielä pulollaan hiihtäjiä, joten huomenna sinne sekaan vain. Tuu säkin!!





Launtai-iltaa siis sinulle. Ja meille.